Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Punaherukkavalkosuklaajuustokakku



Huomenna on mun viimeinen työpäivä nykyisessä hommassani. Perjantaina alkaa uudet hommat eri kaupungissa.
Koska huomenna ei normityötiloissa olla, leivoin jo eiliseksi (toiseksi viimeiselle päivälleni) mukavaisille työkavereilleni hieman herkkuja.


Tämä ohje on pienin muutoksin makeaa blogista.


Punaherukkavalkosuklaajuustokakku (gluteeniton)

Pohja
200 g gluteenittomia vilhelmiinoja
25-30 g sulatettua voita

Valkosuklaatäyte
2 dl vispikermaa
175 g tuorejuustoa
125 g maitorahkaa
200 g valkosuklaata
3 liivatetta (2 riittänee)
vähän vettä

Punaherukkatäyte
300 g punaherukoita
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
175 g tuorejuustoa
125 g maitorahkaa
4 liivatetta

Koristeluun
marenkeja
valkosuklaata
itsetehtyjä pieniä sokerimassaruusuja


1. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita voisula keksien joukkoon, ja painele seos irtoreunavuoan pohjalle (jota peittää leivinpaperi). (24 cm vuoka)
2. Laita valkosuklaatäytteen ja punaherukkatäytteen liivatteet likoamaan. 
3. Sulata valkosuklaa.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi.
5. Vatkaa kerman joukkoon rahka ja tuorejuusto.
6. Sekoita joukkoon sula valkosuklaa.
7. Kuumenna tilkka vettä, ja sulata valkosuklaatäytteen liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita.
8. Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita ja siirrää kylmään.
9. Kiehauta punaherukat ja sokeri kattilassa. Paseeraa punaherukat siivilän läpi. Sekoita marjanesteen joukkoon punaherukkatäytteen liivatelehdet.
10. Vatkaa kerma vaahdoksi.
11. Lisää tuorejuusto ja rahka. Sekoita.
12. Kaada joukkoon marja-liivateneste ohuena nauhana ja sekoita.
13. Kaada täyte valkosuklaatäytteen päälle, tasoita ja siirrä kylmään vähintäään 4 tunniksi. 
14. Irrota kakku reunoista ja koristele. 




 Lisäksi tarjolla oli mojito-juustokakkua, jonka ohje on täällä. Lisäsin tällä kertaa tosin hieman rommin määrää :)


Tein myös astetta terveellisempää herkkua. Raakasnickerspaloja. Ohje täällä.  Tein tuplamäärän ohjeeseen nähden pienillä muutoksilla. 
Koska halusin paloista vegaanisia jätin hunajan pois pohjasta kokonaan, ja päällyssuklaassa korvasin sen kookossokerilla.


Lisäksi oli vadelmasuklaatäytekakku, jonka ohjeen tulen laittamaan blogiin myöhemmin.



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ihana mansikkasuklaakääretorttu (ja asiaa ristiäiskakusta)


Viime viikonloppuna tein kakun ystäväni lapsen ristiäisiin.

Kakkupohjana oli 7 munan kakkupohja, 70% ohjeella - ohje täällä.

Ja kakuntäytteinä oli mansikka- ja suklaamousset, joihin - ohjeet täällä. Mousseista riitti yhteen 28 cm vuokaan, ja kahteen 12 cm vuokaan. Molempia yksi kerros per kakku.

Ison kakun kuorrutus ennen sokerimassaa tapahtui maailman parhaalla kakun kuorrutteella.

Viime viikon sunnuntai oli muuten varsin kuuman kostea päivä, ja meinasi harmaita hiuksia tulla, kun kakku alkoi hikoilla heti jääkaapista pois ottamisen jälkeen.  Olin varma, että kakkukuvun alla tuo kakku kuolisi.
Kuljetus Turkuun meni sitten raollaan olevassa kylmälaukussa ilman kakkukupua, ja kuulemma kakku selvisi hengissä perille.


Mansikka-valkosuklaakuorrute

200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
300 g mansikkatomusokeria
100 g tomusokeria
150 g pandan valkosuklaata

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto murumaiseksi seokseksi.
2. Lisää tomusokerit, ja vaahdota ilmavaksi.
3. Sulata valkosuklaa, ja lisää se kuorrutteen joukkoon. Sekoita.
4. Kuorruta kakku.

Kuorrutetta jäi yli, ja päätin kokeilla, sitä kääretortuntäytteeksi suklaaganachen kanssa. Kannatti. Tuli hyvää.

Kääretortusta tein tarkoituksella tällä kertaa ohuemman.


Ihana mansikkasuklaakääretorttu

3 kananmunaa
noin 1,2 dl sokeria
noin 1,3 dl semperin gluteenitonta jauhoseosta
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus
noin 1 dl mansikkavalkosuklaakuorrutetta
2dl vispikermaa
150 g pandan tummaa suklaata

koristeluun
valkosuklaata

1. Tee ensin suklaaganache. Laita tumma suklaa ja vispikerma kulhoon, ja kuuumenna mikrossa vähän aikaa kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes suklaa sulaa kerman joukkoon (varo, ettei kerma kiehu). Siirrä ganache pakastimeen. Ja käy välillä sekoittamassa sitä, ettei se jämähdä reunoille. Tai tee ganache jo edellisenä päivänä - tällöin laita se jääkaappiin.
2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
3.Tee pohja. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, ja lisää jauhot varovasti sekoittaen, jottei vaahto laske.
3. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle uunipelllille ja levitä tasaiseksi.
4. Paista uunissa noin 6 minuuttia.
5. Kumoa valmis pohja voi- tai leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.
6. Vatkaa kunnollla kylmennyt suklaaganache vaahdoksi (pitää olla jääkaappikylmää).
7. Levitä pohjan päälle ensin ohut kerros mansikkavalkosuklaakuorrutetta ja sitten suklaaganachea. Lopulla ganachella kuorrutetaan torttu.
8. Kääri rullaksi, ja kuorruta ganachella haluamallasi tavalla. Mä yritin pursittaa, mutta mun pussi hajosi, joten päädyin levittämään suklaakuorrutteen veitsellä.
9. Koristele pilkotulla valkosuklaalla.


maanantai 15. elokuuta 2016

Gluteenittomat ja hiivattomat sämpylät (helposti myös maidottomat)



Eräs tuttuni tuossa jokunen aika tuskaili, kun ei ole saanut tehtyä hyvää gluteenitonta ja hiivatonta leipää. Eräs peltileivän ohje hänellä oli, mutta se alkoi jo kyllästyttää.

Päätin sitten ottaa haasteen vastaan ja testata. Löysin yhden ohjeen blogista Vanelja, ja sitä hieman muokkailin.

Maidottoman tästä saat, kun korvaat normaalin maidon vaikkapa soija - tai kauramaidolla, ja voin öljyllä.

Gluteenittomat ja hiivattomat sämpylät (10-12 kpl)

2 rkl chiansiemeniä
1 dl vettä
1 dl jytte teff-jauhoja
1 dl semperin gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
3,5 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
4 tl psylliumia
3 dl maitoa
0.5 tl hunajaa
0,5 tl valko- tai omenaviinietikkaa
55 g voita sulatettuna
0,5 - 1 tl suolaa

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Sekoita chiansiemenet veteen ja anna tekeytyä noin 15 min.
3. Sekoita isossa kulhossa teff-jauho, gluteeniton jauhoseos ja mantelijauho sekä leivinjauhe ja psyllium sekaisin.
4. Lisää joukkoon maito, hunaja, viinietikkä ja sulatettu voi. Sekoita.
5. Lisää lopuksi joukkoon chiansiemen lima, ja sekoita. Anna tekeytyä kymmenisen minuuttia.
6. Ota taikinasta paljoja ja pyörittele pyöreitä sämpylöitä jauhojen avulla leivinpaperilla peitetyn pellin päälle. Jos taikina on löysää, eikä pidä muotoaan, lisää hieman jauhoja.
7. Paista uunissa noin 30 min.






sunnuntai 7. elokuuta 2016

Siemennäkkäri 2

Olen tähän asti tehnyt siemennäkkärini tällä blogistani löytyvällä ohjeella. Tänään kokeilin kuitenkin useammassa paikassa törmäämääni versioon, jossa käytetään kananmunaa.


Tämäkin oli ihan hyvää, mutta pidän enemmän siitä aiemmasta versiosta. Kananmuna maistuu läpi tässä näkkärissä jonkun verran.

Mutta nopeasti tämäkin katoaa :) Ei se siis pahaa ole.






Siemennäkkäri 2

3 kanamunaa
1 dl seesaminsiemeniä
1,75 auringonkukansiemeniä
0,5 dl rouhittuja pellavansiemeniä
1 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl semperin vaaleaa jauhoseosta tai muuta gluteenitonta jauhoa

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä taikina paperin päälle ohueksi tasaiseksi levyksi.
Helposti tasaisen levyn saat, laittamalla massan päälle leivinpaperin ja kaulimalla pehmeästi sen päältä, Sitten vain paperi varovasti pois.
4. Paista uunissa noin 25 minuuttia.
5. Leikkaa levy heti paloiksi ja jäähdytä ritilän päällä.









torstai 4. elokuuta 2016

Sunnuntaibrunssi (gluteeniton)

Kiireettömät viikonloppuaamut on melko ihania.


Tässä jokunen aika sitten kiireettömän sunnuntain kunniaksi kasasin meille ihanan brunssin.


Brunssimenu näytti seuraavalta:

Juomat
Mimosa (appelsiinimehua ja kuohuviiniä)
Kuohuviiniä
Sitruunaista jääteetä
Kahvia
Mustikkasmoothie

Syötävät





Briejuustoa, mansikoita ja pähkinöitä
Gluteenittomia sämpylöitä (itseleivottu)
Juustoa ja meetvurstia
Gluteenittomia croisantteja (itseleivottuja)
Riisikakkuja
Maitosuklaalevitettä
Pekonia ja uppomunia

Mä suosittelen kaikille lämpimästi välillä brunsseja :)


Mimosa
Sämpylät, riisikakut ja croisantit
Mustikkasmoothie
Briejuusto kera mansikoiden ja pähkinöiden
Croisantin rakenne.
Ois voinu olla lehtevämpikin, mutta oli ihan ok :)
Uppomunat ja pekonit.




Juusto ja meetvursti, ja pikkusen paprikaa