Sivut

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kääretorttu


Kun tekee mieli nopeaa hyvää, on kääretorttu oiva ratkaisu. Väliin käy ihan pelkkä hillokin. Minä laitoin tällä kertaa myös hieman kuohua ja rahkaa, kun sattui avattu kuohu kaapissa olemaan.

Kokonaisuudessaan tortun tekoon ei mene puolta tuntiakaan, ja sen verran hyvää tämä on, että ihan vieläkin nopsempaan torttu tarjoiluastialta katoaa. Näin kävi ainakin meillä.

Kääretorttu (gluteeniton)

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,75 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin sunnuntaita tällä kertaa)
1 tl leivinjauhetta

täyte
lettuhilloa (tai jotain muuta hilloa)
0,5 dl flora kuohua
125 g maitorahkaa
sokeria

paperille
sokeria
strösseliä

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Sekoita leivinjauhe gluteenittomien jauhojen joukkoon.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Sekoita joukkoon (vatkasin kevyesti) kuivat aineet.
5. Kaada leivinpaperilla peitetylle uunipellille, ja paista noin 6-8 minuuttia.
6. Sillä välin aseta pöydälle leivinpaperi, ja ripottele siihen sokeria ja strösseleitä.
7. Kumoa valmis pohja heti uuista oton jälkeen sokerin päälle.
8. Vatkaa kuohu vaahdoksi, ja lisää rahka. Mausta sokerilla.
9. Levitä vähän jäähtyneen pohjan päälle ensin hilloa ja sitten rahka-kuohoseos,
10. Kääri rullalle ja nauti.

Minä onnistuin pistämään torttulevyn liian ylös uuniin, ja sen pinta paloi. Niinpä minä kippasin uunista tulleen pohja ensin tyhjän paperin päälle, ja sitten kum


osin sen uudelleen tuohon sokeri-strösselipaperille, jolloin sokereita vasten oli se pinta, joka oli uunissakin pohjana. Siksi minun torttuni on niin vaalea.

Poistin sitten palaneen pinnan ja herkkua oli.




torstai 14. heinäkuuta 2016

Muhevan mehevä gluteeniton tiikerikakku

Tällä ohjeella tulee isohko kakku, eli saa olla iso vuoka.

Tämä kakku oli mielettömän mehevää, eikä sitä olisi erottanut vehnäjauhoversiosta millään, jollei olisi tiennyt. Isänikin kommentoi kakkua näin: "Olipas hyvän makuista ja rakententeista, ihan kuin oikea tiikerikakku. Mistään ei tuota gluteenitonta huomannut."

Vanhempani antoivat minun ja mieheni viettää juhannuksen kesämökillämme, ja siitä halusin jotenkin heitä kiittää. Kyselin, että olisikos jotakin leivonaista, mitä heille voisin leipoa, ja isäni pyysi tiikerikakkua. Hyvä, että pyysi. En ollut tiikerikakkua koskaan ennen tehnyt gluteenittomana, ja ylipäätään en ollut varmaan 15 vuoteen leiponut tiikerikakkua. Nyt kun asiaa mietin, niin en ymmärrä, että miksen. Tiikerikakkuhan on herkkua! Lapsena meillä oli melko useinkin tiikerikakkua, kun äitini kanssa leivottiin. 

(Ja tiedän siis, että tämä oli herkkua, koska varastin kakusta palan meille mökillekin :) )


Muhevan mehevä gluteeniton tiikerikakku

300g voita
3,75 dl sokeria
4 munaa
6 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin tällä kertaa sunnuntain, semper fin mix varmasti toimii myös)
1,5 tl leivinjauhetta
2 dl flora kuohua (tavan kuohukerma käynee)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vetta

vuokaan
voita
gluteenitonta jauhoseosta

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Voitele vuoka ja jauhota se gluteenittomilla jauhoilla.
3. Sekoita jauhoseos ja leivinjauhe keskenään.
4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi.
5. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten.
6. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeisenä kuohu.
7. Ota erilliseen astiaan noin 1/3 taikinasta ja sekoita siihen kaakaojauhe ja vesi.
8. Mätä vuokaan ensin noin puolet vaaleasta taikinasta, tasoita pinta. Lisää sitten tumma taikina, ja viimeisenä loput vaaleasta. Pyörittele haarukalla taikinaa, jotta saat kivannäköiset raidat. (mulla tummaa tuli vähän liikaa suhteessa vaaleaan, niin sitä jäi pikkukerros vielä ihan päällimmäiseksikin).
9. Paista uunissa noin 65-80 minuuttia. Riippuu hyvin paljon uunista. Tarkkaile, ettei kakku pala, ja tarkista tikulla millloin kakku on kypsä.








perjantai 8. heinäkuuta 2016

Helppo gluteeniton brownies kinuskitwistillä


Voitin gluteenittoman maailman arvonnassa viime vuonna, ja sain palkinnoksi ison kasan erilaisia jauhoja. Huomasin tuossa, että saamani luomu brownies jauhoseos oli edelleen kokeilematta, ja sen parasta ennen päiväyskin alkoi lähestyä. Päätinpä testata. En juurikaan näitä valmiita "lisää vain vesi" -tyyppisiä ratkaisuja ole käyttänyt. Tätäkään en ihan ohjeen mukaan mennyt, vaan lisäsin taikinaan kinuskikastiketta, ja brownies sai päälleensä ihanan kinuskikerman. Toimi. Ja vaikutti kyllä hyvältä tuo jauhoseoskin (Ei ole maksettu mainos, vain oma kokemus :) )



Helppo gluteeniton brownies kinuskitwistillä
1 paketti gluteeniton maailma luomu brownies -jauhoseosta
200g laktoositonta pehmeää/sulaa voita
2 kananmunaa
1 dl kinuskikastiketta

Kuorrutus
1,5 dl vispautuvaa soijakermaa tai vispikermaa
0,5 - 1 dl kinuskikastiketta

Koristeluun
esim. suklaaströsseleitä

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen,
2. Sekoita voi, kananmunat ja kinuskikastike.
3. Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Kaada leivinpaperilla peitettyyn uunivuokaan (mulla oli noin 23cmx23cm)
5. Paista uunissa noin 20 - 25 minuuttia. Ei tarvitse paistaa ihan kypsäksi.
6. Anna jäähtyä.
7. Vatkaa kerma vaahdoksi.
8. Vatkaa kerman sekaan kinuskikastike. Maista, mikä määrä itsellesi on hyvä.
9. Levitä kerma brownies pohjan päälle, ja koristele suklaaströsselein.
10. Mun suositus on, että nauti jääkaappikylmänä :)




maanantai 4. heinäkuuta 2016

Snickers raakana

Tein tuossa viikonloppuna kokeilun muutamaan raakakakkuun. Jos ne ovat hyviä - tänään maistetaan - niin laitan ohjetta jakoon tännekin.

Jotenkin tuo raakaleivonta jäi päälle ja väsäsin sitten vielä kokeeksi raakasnickersiäkin. Tuli aika hyvää.

Mä käytin nyt tähän omaan kokeiluuni suolapähkinöitä. Jos haluat tehdä kaiken "oikein", käytä normimaapähkinöitä ja ruiski niiden päälle vähän suolaa. Mä testasin Terveen Hyvää -blogin ohjetta, ja tein siitä vain puolikkaan annoksen, paitsi kuorrutusta vähän reilummin.

Huomasin muuten juuri, että Kakkumonsteri oli myös juuri tehnyt snickers-patukoita. Kakkumonsterin patukat ovat vegaanisia (makeuttajana vaahterasiirappi) - nämä minun tekemäni eivät ole, koska sisältävät hunajaa. Jos kaapissasi on vaahterasiirappia, niin voinet tästä ohjeesta tuon hunajan sillä korvata jos vegaanisia haluat :)

Ohje on maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton ja soijaton. Ja lähes vegaaninen.

Snickers raakana

Pohja:
0,5 dl maapähkinävoita
1 rkl hunajaa
1 rkl mantelijauhetta
ripaus suolaa

Täyte:
6 taatelia (pehmeää kuivattua - käytin urtekramin)
0,5 rkl kookosöljyä
noin 1 rkl vettä
hippunen vaniljajuhetta
ripaus suolaa

Päälle;
0,5 dl kuorettomia maapähkinöitä
suolaa
(tai suolapähkinöitä)

Suklaakuorrute:
2 rkl kookosöljyä
1,5 rkl hunajaa
2 rkl raakakaakaojauhetta

1. Mittaa maaapähkinävoi kippoon. Jos se on kovin jäykkää, lämmitä sitä ihan pikkuisen mikrossa.
2. LIsää maapähkinävoin joukkoon loput pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi.
3. Vuoraa pienehkö astia (käytin noin 14 cmx 14 cm kokoista) kelmulla, ja taputtele pohja sinne. laita pakastimeen.
4. Valmista täyte laittamalla kaikki aineet blenderiin, ja surauta tasaiseksi. Voit myös käyttää sauvasekoitinta. Laita täyte pohjan päälle.
5. Murskaa (suola)pähkinöitä pikkuisen veitsellä, ja ripottele ne täytteen päälle. (jos et käyttänyt suolapähkinöitä, ruiski päälle vähän suolaa). Siirrä astia pakkaseen.
6. Valmista suklaakuorrute sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Jos kookosöljy on kovaa, lämmitä sitä ihan vähän (sulaa noin 23 asteessa). Levitä kuorrute pohjan ja täytteen päälle, ja siirrä jälleen pakastimeen väh. puoleksi tunniksi.
7. Leikkaa paloiksi.

Minä leikkasin ensin reunat tasaiseksi, ja sen jälkeen sain levystä 9 kaunista pientä suupalaa.