Sivut

torstai 30. kesäkuuta 2016

Gluteeniton chiansiemenleipä

Päädyin sattumalta eräs kerta aivan ihanaan gluteenittomaan ruotsinkieliseen leivontablogiin Glutenfria godsaker. Siellä komeili aivan ihanan näköinen chiansiemenleipä, jota mun vain oli aivan pakko kokeilla. Mulla ei vain ollut ihan samaa jauhoa kuin mitä ohjeessa oli käytetty, eikä myöskään tuorehiivaa, mutta onnistui se näinkin. Suolaa leipä minusta kaipasi enemmän kuin alkup.ohjeen 1 tl.



Gluteeniton chiansiemenleipä

0,5 dl chiansiemeniä
1 + 4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 rkl rapsiöljyä
1 rkl hunajaa
1,5 - 2 tl suolaa
500 g (1pkt) semper fin mix -jauhoja (alkup. ohjeessa semper mix)

Lisäksi
1,5 - 2 l leipävuoka
öljyä vuoan voiteluun

1. Sekoita chiansiemenet 1 desiin vettä ja ja turvota noin 20 min.
2. Sekoita chiansiemenmössön sekaan öljy, hunaja ja suola.
3. Sekoita kuivahiiva pienen määrään jauhoja.
4. Kuumenna loppuvesi (4dl) reilusti 42 asteiseksi, ja sekoita vesi chiansiemenmössön sekaan.
5. Lisää ensin jauhot joihin on sekoitettu kuivahiiva, ja sekoita.
6. LIsää vähitellen loputkin jauhot ja vaivaa ihan muutama minuutti.
7. Öljyä leipävuoka ja kaada taikina vuokaan.
8. Anna kohota noin puoli tuntia.
9. Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja paista leipää uunissa noin 45 - 75 minuuttia.

Alkuperäisessa ohjeessa paistoaika oli noin 30 minuuttia, mutta siinä ajassa minun leipäni ei ainakaan kypsynyt. Kannattaa tarkkailla leipää jo puolen tunnin kohdalla ja vaikka kumota leipä välillä vuoasta pois ja koputella pohjaa.

Pahoittelen JÄLLEEN kuvia. Leikattu leipä on kuvattu aivan liian pimeässä.

Muoks! Tein leipää toistamiseen, nyt semperin grov mixillä ja oliiviöljyllä. Paistoin 1 h 10 min. Tuli todella hyvä niin.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Mojitojuustokakku


Jotakin raikasta kakkua teki mieli kokeilla. Lime ja minttu, voisko raikkaampia makuja edes löytää? Näihin kun lisää vielä vaaleaa rommia, niin kasassa on mojiton aineet, ja niistä syntyikin äärimmäisen herkullinen kakku.

Kun käytät gluteenittomia keksejä pohjaan, kuten minä tein, saat kakusta gluteenittoman. 

Tämä kakku sisältää VIINAA. Jos haluat alkoholin pois, keitä rommia ennen käyttöä.

Mojitojuustokakku 

pohja
35 g voita 

limetäyte
2,5 dl vispikermaa
175 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 limen mehu
2 rkl vaaleaa rommia
2,5 kpl liivatelehtiä
vihreää elintarvikeväriä

minttusiirappi
1,5 dl sokeria
2,5 dl vettä
10 mintunoksaa
minttutäyte
2,5 d vispikermaa
175g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl minttusiirappia
2 rkl vaaleaa rommia
2,5 liivatelehteä
vähän vettä
tarvittaessa sokeria ja hiven piparminttuaromia

kiille
1 limen mehu
loput minttusiirapista
5 rkl vaaleaa rommia
1 dl vettä
vihreää elintarvikeväriä
3 liivatelehteä

koristeluun
esim.valkosuklaata

Lisäksi tarvitset
20- ja 24-senttiset irtopohjavuoat

1. Valmistele 24 senttinen irtopohjavuoka laittamalla pohjalle leivinpaperi.
2. Murskaa keksit.
3. Sulata voi, ja sekoita se keksimurskan joukkoon.
4. Levitä murska vuoan pohjalle.
5. Aseta 20 senttisen vuoan reunat keskelle 24-senttistä vuokaa. Ja valmista limetäyte.
6. Laita limetäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
7. Purista limeistä mehut.
8. Laita kulhoon vispikerma, tuorejuusto ja tomusokeri, ja vatkaa vaahdoksi.
9. Kuumenna limemehu, ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita joukkoon rommi. Värjää täyte vihreällä elintarvikevärillä haluamasi vihreän sävyiseksi.
10. Kaada massa 20-senttisenvuoan reunojen sisälle, ja tasoita pinta. 
11. Siirrä jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään - jääkaapissa väh.2 tuntia.
12.  Valmista minttusiirappi laittamalla siirappin aineet kattilaan, ja keittämällä hijaisella lämmöllä 10-15 minuuttia. Poista mintunoksat. Anna jäähtyä.
13. Laita minttutäytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
14. Laita kerma ja tuorejuusto kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. 
15. Ota siirapista noin desi, ja lisää se täytteen joukkoon. Maista. Halutessasi lisää makeutta ja/tai vähän piparminttuaromia.
16. Kuumenna tilkka vettä ja lisää siihen liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana täyteen joukkoon. Sekoita. LIsää rommi. Sekoita.
17. Poista 20 senttiset irtoreunat. Kaada minttutäyte vuokaan limetäytteen päälle ja ympärille. Tasoita pinta. Siirrä jääkaappiin jähmettymään väh.4 tunniksi.
18. Tee kiille. Laita kiilteen liivatelehdet kylmään veteen. Purista limen mehu.
19. Sekoita lopun minttusiirapin joukkoon limenmehu, rommi ja vihreää elintarvikeväriä. 
20. Kuumenna vesi, ja sulata siihen liivatelehdet.
21. Kaada vesi oheuna nauhana muun nesteen joukkoon. Anna jäähtyä.
22. Kaada kiille kakun päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
23. Kun kiille on hyytynyt, koristele esim. valkosuklaalla.



perjantai 24. kesäkuuta 2016

Joululta maistuva granola (gluteeniton)

Kesä on parhaimmillaan, ja minä jo jakelen joulun makuisen granolan ohjetta. :) Mutta minä rakastan joulun makuja, ja onhan tänään tasan 6 kuukautta jouluaattoon. Tämä on muuten ihan oiva joululahjaideakin. Kauniiseen purkkiin etiketin kera.
Kun käytät gluteenittomia kaurahiutaleita, on tämä gluteenitontakin.


Joululta maistuva granola

5 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
0,5 dl chian siemeniä
1 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
2,5 dl pähkinäsekoitusta
0,5 dl pellavansiemenrouhetta (kokonaiset käy, mulla oli vaan rouhetta)
0,5 dl oliiviöljyä
5 rkl hunajaa
3 tl kanelia
1,5 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl kardemumma
1,5 dl rusinoita
2 dl banaanilastuja

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Pilko pähkinöitä pikkuisen pienemmiksi, murskaa halutessasi banaanilastujakin vähän.
3. Sekoita kaikki aineet banaanilastuja ja rusinoita lukuunottamatta keskenään.
4. Levitä noin puolet uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda uunissa noin 15 min. Vahdi ettei pala.
5. Paahda myös toinen puolikas satsia.
6. Yhdistä puolikkaat samaan kulhoon, anna jäähtyä.
7. Lisää rusinat ja banaanilastut. Sekoita.
8. Nauti esim.jogurtin kanssa.







lauantai 18. kesäkuuta 2016

Smoothie kulhossa



Olen viime aikoina nauttinut usein smoothieta aamu- tai iltapalaksi. Tässä yksi äärimmäisen helppo ja hyvä perusohje.

Smoothie
0,5 banaania
1 pieni avokado
2 dl esim.soija- tai mantelimaitoa
1-2 dl marjoja

Laita kaikki aineet blenderiin ja sekoita tasaiseksi.

Kaunista ruokaa on aina kiva syödä, niin mä vielä usein teen tästä smoothiekulhon, johon tarvitsee esim.
0,5 banaania
pähkinöitä
marjoja
mysliä
maapähkinävoita

Kumoa valmis smoothie kulhoon, ja koristele haluamallasi tavalla :) Tässä muutama esimerkki mun kulhoista.









tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hopeatoffeejäätelö ilman jäätelökonetta


Täydellinen jäätelö lakritsan ja hopeatoffeen ystävälle. Rakastuin itse tähän ihan täysin. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaimmista syömistäni jäätelöistä ikinä.


Käytin jälleen vain puolet kondensoidusta maitotölkistä. Jos haluaa käyttää koko satsin, niin tuplaa jäätelön muut aineet, ja jos ei halua, niin siitä loppupuolikkaasta voi tehdä esim. rocky road -fudgea tai piparminttufudgea, tai sen voi laittaa pakkaseen.


Hopeatoffeejäätelö
0,5 purkkia kondensoitua maitoa (Purkin koko 397 g eli käytä noin 198g)
3,5 dl vispikermaa
1 tl vaniljajauhetta
0,5 dl glukoosisiirappia
1 pss hopeatoffeekaramelleja (n.170g)
noin 0,5 dl maitoa

1. Ota hopeatoffeepussista erilleen kymmenen karkkia.
2. Laita loput karkit ja maito astiaan, ja kuumenna vesihauteessa, kunnes karkit ovat sulaneet. Sekoita vähän väliä.
3. Anna maitotoffeeseoksen eli hopeatoffeesiirapin jäähtyä.
4. Pilko tällä välin syrjään laitetut hopeatoffeet pieniksi kuutioiksi.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi.
6. Lisää kondensoitu maito ja glukoosisiirappia. Vatkaa pienellä teholla sekaisin.
7. Lisää vaniljajauhe. Sekoita.
8. Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään kannelliseen rasiaan.
9. Lisää noin huneenlämpöiseksi jäähtynyt "hopeatoffeesiirappi". Sekoittele varovasti "nostelemalla". Ei ole tarkoitus, että siirappi sekoittuisi kokonaan jäätelön sekaan.
10. Ripottele hopeatoffeekuutiot jäätelön pinnalle ja laita pakastimeen vähintään  8 tunniksi.




perjantai 10. kesäkuuta 2016

Piparminttuinen valkosuklaafudge

Joulun alla tein tätä ja koristelin punaisella värillä. Nyt ihanaan kesäiseen ilmeeseen puin nämä fudget käyttämällä keltaista ja vihreää väriä.

Tein näitä samalla kun tein myös rocky road -fudgea. Puolet kondensoidusta maidosta käytin siihen, loput näihin.

Piparminttuinen valkosuklaafudge

noin 200g (puolet tölkistä) kondensoitua maitoa
250g valkosuklaata
1-2 tl piparminttuaromi
keltaista ja vihreää koristelugeeliä

1. paloittele suklaa ja laita se kattilaan kondensodun maidon kanssa.
2. Kumenna maitoa ja suklaa koko ajan sekoittaen kunnes suklaa on täysin sulanut maitoon.
3. Lisää piparminttuaromi. Maistele mikä on makuusi sopivasti. Sekoita
4. Levitä leivinpaperin päälle.
5. Puristele pinnalle pämäääräsiiä kuvioita koristelugeeleillä, ja sekoita pintaa vielä hammastikun avulla.
6. Laita päälle toinen leivinpaperi, tasoita fudgen pinta, ja siirrä jääkaappiin kovettumaan.
7. Poista toinen leivinpaperi kovettuneen fudgen päältä, ja leikkaa fudge paloiksi.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kinderpiirakan vaalea punasteleva serkku eli mansikkavalkosuklaakinderpiirakka

Kinderpiirakka oli varsin suosiossa tuossa ehkä vuosi sitten. Enkä ihmettele. Onhan se hyvää.


Mokkapaloja rakastava mieheni heitti ilmoille ajatuksen vaaleista mokkapaloista. Tätä ajatusta hieman pureskeltuani päädyin kuitenkin kokeilemaan kinderpiirakkaa vaaleana versiona. Kreemissä mansikan makua, ja päällä ihanaa valkosuklaata. Minusta tämä on aivan selvästi kinderpiirakan vaalea punasteleva serkku :) Makeaa on, pieni pala riittää.

Kreemiin käytin parasta kakunkuorrutetta ikinä, ja jäin miettimään, että tässä toisaalta ehkä olisi toiminut, jos olisi sen alunperisen kinderpiirakan kreemin tomusokerin vain vaihtanut mansikkatomusokeriksi, koska se olisi jämäkämpää. Tämä on kylmänäkin vähän pehmeää, mutta tämä on vain niin hyvää. :)

Tein piiraan gluteenittomana, mutta onnistuu varmasti myös vehnäjauhoista. Lisäisin jauhoja tällöin 0,5dl. Kun teet gluteenittoman version, muista varmistaa, että käyttämäsi valkosuklaa on gluteenitonta.

Mansikkavalkosuklaakinderpiirakka (gluteeniton)




6 dl sokeria
5 dl gluteenitoonta jauhoseosta (semper fin mix)
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kardemummaa
4 tl leivinjauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300g voita
4 kananmunaa

Mansikkavalkosuklaakreemi (0,75 kertaisenakin tämä voisi riittää)
200g maustamatonta tuorejuustoa (150g)
100g huoneenlämpöistä voita (75g)
300 g mansikkatomusokeria (225 g)
100 g tomusokeria (75g)
150 g valkosuklaata (112g)
(punaista elintarvikeväriä)

Päälle
200 g valkosuklaata

Koristeluun
30 -50 g valkosuklaata
punaista elintarvikeväriä

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sulata voi, laita vesi kiehumaan.
3. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, kardemumma, jauhot ja leivinjauhe keskenään.
4. Sekoita sulatettu voi ja kiehuva vesi keskenään, ja lisää jauhojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
5. Lisää kananmunat ja sekoita.
6. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille. (Minusta tästä tulee koko pellin kokoisena liian matala, niin pienennän peltiä laittamalla toiseen päätyyn foliotöntsän, siten, että pellinpituus lyhenee noin 5 senttiä :) Aseta folio ennen takinan kaatamista pellille.)
7. Paista noin 30-35 minuuttia.
8. Uunista oton jälkeen käännä pohja ympäri ja anna jäähtyä.
9. Valmista kreemi.
10. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri murumaiseksi seokseksi.
11. Lisää tomusokerit. ja vatkaa ilmavaksi.
12. Sulata valkosuklaa ja kaada se kreemin sekaan, vatkaa.
13. Lisää halutessasi vähän punaista elintarvikeväriä.
14. Levitä kreemi jäähtyneen pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin tai pakkaseen. Kreemin tulee olla kunnolla jäähtnyt ennen suklaan levitystä.
15. Sulata valkosuklaa ja levitä kreemin päälle. Kreemi lähtee helposti vähän sekoittumaan suklaaseen. Suklaata ei kannata kipata kreemin päälle kerralla kokonaan, vaan pienissä erissä.  Silloin se ei sekoitu kreemiin niin helposti. Mullakin ne vähän lähtivät sekoontumaan keskenään, mutta eipä se ole niin vaarallista.
16. Siirrä jääkaappiin.
17. Halutessaasi sulata vielä vähän valkosuklaata ja värjää se vaaleanpunaiseksi. Nestemäisellä värillä tein itse, mutta se tekee sulaneen valkosuklaa rakenteen jäykäksi, joten tomumainen tai pastaväri lienee pparempi, mutta onnistuu nestemäiselläkin. Lisää riittävän vähän. Siirrä vaalenapunainen suklaa pakastepussiin ja tee kulmaan reikä. Koristele.
18. Säilytä jääkaapissa.
19. Ennen paloiksi leikkaamista, ota piiras ajoissa huoneenlämpöön.

Leikatessa piiraan tulee olla lähes huoneenlämpöistä, ja kannattaa käyttää tasateräistä isoa veistä, jonka huuhtelee kuumalla vedellä ja kuivaa astiapyyhkeeseen jokaisen leikkauksen jälkeen. Näin paloista saa siistejä.

Suosittelen leikkaamista melko pian piiraan valmistumisen jälkeen ja nauttia tämä minun makuhermojeni mukaan kannattaa jääkaappikylmänä.


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Suklaamarengit





Suklaamarengit

2 isoa valkuaista
3 dl tomusokeria
80 g suklaata (käytin näissä 40 g tummaa ja 40 g maitosuklaata)

1. Sulata suklaat.
2. Laita uuni kuumenemaan 110 asteeseen.
3. Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.
4. Kaada suklaa ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon. Sekoittele varovasti. Äl sekoita ihan "tasaiseksi", näin saat marengeista kauniin marmorisia.
5. Nostele lusikalla kasoja leivinpaperilla peitetylle pellille.
6. Paista uunissa noin tunti, kunnes marengit irtoavat paperista. Tällöin ne ovat vielä sisältä pehmeitä, mutta ulkoa rapeita.