Sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat suklaahippumurokeksit

Nämä keksit olivat nam! Yritin näitä pursottaa pursotinpussista, mutta olin jättänyt suklaat liian suuriksi paloiksi minun tylliini nähden, joten lopulta otin tyllan pois puristelin pussista suoraan kasoja pellille. Aika kivan näkösiä tuli näinkin :)


Gluteenittomat murokeksit

200g voita
100 g sokeria
1 kananmuna
300g vaaleita gluteenittomia jauhoja (käytin semperin fin mix)
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
100 - 150 g tummaa suklaata.

1. Laita uuni kuumenemaan 150 - 175 asteeseen.
2. Leikkaa suklaa pieniksi murusiksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Vatkaa pehmennyttä voita ja sokeria hetken aikaa.
5. Vatkaa voivaahdon joukkoon kananmuna.
6. Lisää kuivat aineet ja jatka vatkaamista, kunnes taikina on tasaista ja kunnolla sekaisin.
7. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla peitetylle pellille pikkuleipiä.
8. Paista noin 15 minuuttia.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat murokeksit

Juustokakun pohjaan halusin murokeksejä. Satun turinat -blogista löytyi tämmöinen ohje, jota kokeilin. Oikein toimiva. Tosin mulla ei ollut käytössä monitoimikonetta, mutta käsivatkaimen kanssa onnistui vallan mainiosti




Gluteenittomat murokeksit

200g voita
100 g sokeria
1 kananmuna
300g vaaleita gluteenittomia jauhoja (käytin semperin fin mix)
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

1. Laita uuni kuumenemaan 150 - 175 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa pehmennyttä voita ja sokeria hetken aikaa.
4. Vatkaa voivaahdon joukkoon kananmuna.
5. Lisää kuivat aineet ja jatka vatkaamista, kunnes taikina on tasaista ja kunnolla sekaisin.
6. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla peitetylle pellille pikkuleipiä.
7. Paista noin 15 minuuttia.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tervanmakuiset suklaakonvehdit


Tervanmakuiset suklaakonvehdit (15 kpl)

150 g maitosuklaata
100 g valkosuklaata
noin 30 g tervapastilleja (Lidl)
0,5 dl kermaa
1 tl glukoosisiirappia
1 tl voita

1. Vala konvehtikuoret temperoidusta maitosuklaasta.
2. Pilko valkosuklaa muruiksi ja laita kulhoon.
3. Laita tervapastillit useampaan pakastepussiin ja hakkaa vasaralla muruiksi.
4. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi ja voi, ja kaada kuuma seos valkosuklaan päälle ja sekoita, kunnes täyte on tasaista. Sekoita joukkoon tervapastillirouhe
5. Anna täytteen jäähtyä vähintään 35 asteiseksi.
6. Kaada seos pursotinpussiin ja täytä kuoret niin, että mutama milli jää tyhjää kuorien yläosaan, jotta pohja kiinnittyy.
7. Anna jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa kunnolla (vähintään noin tunti jääkaapissa)
8. Vala konvehdeille

pohjat  temperoidusta maitosuklaasta.
9. Anna pohjan jähmettyä ja irrota konvehdit sen jälkeen muoteistaan.


Näitä käytin täytteessä.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Passiontäytteiset suklaakonvehdit



Passiontäytteiset suklaakonvehdit (15 kpl)

150 g maitosuklaata
100 g valkosuklaata
3 passiohedelmää
0,5 dl kermaa
1 tl glukoosisiirappia
1 tl voita

1. Vala konvehtikuoret temperoidusta maitosuklaasta. mm. kinuskikissalta löytyy täältä temperointiohjeet.
2. Pilko valkosuklaa muruiksi ja laita kulhoon.
3. Kaavi passiohedelmistä sisus ja siivilöi mehu.
4. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi, voi ja passiohedelmämehu ja kaada kuuma seos valkosuklaan päälle ja sekoita, kunnes täyte on tasaista.
5. Anna täytteen jäähtyä vähintään 35 asteiseksi.
6. Kaada seos pursotinpussiin ja täytä kuoret niin, että mutama milli jää tyhjää kuorien yläosaan, jotta pohja kiinnittyy.
7. Anna jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa kunnolla (vähintän noin tunti jääkaapissa)
8. Vala konvehdeilla pohjat  temperoidusta maitosuklaasta.
9. Anna pohjan jähmettyä ja irrota konvehdit sen jälkeen muoteistaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Suklaakonvehtien teon opettelua

Ensimmäiset suklaakonvehtini

Innostuin tässä joksikin hetkiseksi kovastikin opettelemaan suklaakonvehtien tekemistä. Siis semmoisten täytettyjen. Olin aiemmin tehnyt kyllä yksinkertaisia valkosuklaa-turkinpippurikonvehteja.

Ei vaan menny ihan niinku piti heti ekalla yrittämällä.

Sössin niin täytteessä, kuorissa kuin pohjissakin.


Ensimmäisen suklaakonvehtisatsin ehjänä pysyneet,
mutta ei niin kovin kauniit.
Keräsin tähän päivitykseen nyt siis kasan vinkkejä siitä miten onnistuu paremmin.

1. Temperointi kannattaa tehdä huolella.

2. Monissa ohjeissa temperoinnissa käsketään lämmittämään ensin tiettyyn lämpötilaan puolet suklaasta ja sitten sekoittamaan sekaan loput. Minä epäonnistuin jostain syystä tällä tavalla tehden useammankin kerran. Paremmin onnistuin, kun lämmitin koko satsin kerralla.

3. Kun teet kuoret, kaada temperoitua, hyvin juoksevaa (jos tarvitsee lämmitä muutama sekunti lisää) suklaata muottiin ja katso, että jokaisen koloon menee suklaata, mutta sitten käännä muotti ymäri samantien, äläkä anna sen jähmettyä reunoille minuuttia tai kahta, kuten ainakin minun suklaakirjani ohjeessa kerrottiin. Sinne jämähti muottiin satsi suklaata.

4. Kun kuorista on valutettu ylimääräinen suklaa pois vedä huolellisesti veitsellä muotin pinnalta ylimääräinen suklaa pois, niin konvehdeista tulee kauniita.

5. Kun teet täytteen, mittaa määrät oikein. Itse puolitin kaiken muun paitsi kerman ekalla kerralla, niin kevyesti liian juoksevaa tuli täytteestä :)

6. Anna täytteen jähmettyä kunnolla ennen pohjien tekemistä - Kun levität pohjien suklaan paikalleen, täytteen tulee olla kunnolla jähmettynyt. Voit vaikka käyttää konvehdit pakastimessa jähmettymässä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Porkkanakakkupallerot eli porkkanaiset cake popsit (gluteeniton)

Jääkaapissa oli avattu tuorejuustorasia. Lisäksi porkkanapussi oli viipynyt kaapissa aivan liian pitkään ilman käyttöä. Jotain piti kivaa piti keksiä. Herkkukaapissa oli myössä pari levyä valkosuklaata. Voisiko näille kolmelle ainekselle keksiä parempaa käyttöä kuin porkkanakakkupallerot?

Näistä tuli eriherkullisia.


Porkkanakakkupallerot (gluteeniton)

2 dl sokeria
2,5 dl gluteenittomia vaaleita jauhoja
0,5 tl soodaa
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl kanelia
2 kananmunaa
1 dl öljyä
175 g porkkanaraastetta
100 g tuorejuustoa
260 g valkosuklaata
koristeita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet (myös sokeri)
3. Vatkaa munat, öljy ja porkkanaraaste sekaisin.
4. Sekoita joukkoon kuivat aineet.
5. Kaada leivinpaperilla peitettyyn vuokaan ja paista noin 30 - 40 min.
6. Kumoa valmis kakku vuoasta ja anna jäähtyä.
7. Sulata valkosuklaata 60 g.
8. Pehmennä tuorejuusto haarukalla sekoittaen.
9. Murusta valmiista porkkanakakkupohjasta kippoon noin 250 g kakkua.
10. Sekoita kakkumurun joukkoon tuorejusuto ja sulatettu valkosuklaa.
11. Muotoile massasta palleroita ja laita pallerot hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
12. Sulata loppu valkosuklaa ja pyörittele pallerot valkosuklaasulassa yksi kerrallaan ja koristele halutessasi strösseleillä.
13. Anna kylmentyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Gluteeniton valkosipulipatonki

Pahoittelen ei-niin-kaunista kuvaa


Gluteeniton valkosipulipatonki

50 g gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
75 g vettä
0,5 tl psylliumia
vajaa 0,5 tl kuivahiivaa
---
vajaa 0,5 tl kuivahiivaa
0,75 tl ksantaania
150 g tummaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl suolaa
0,5 tl etikkaa
0,25 tl soodaa
100 g vettä

Täyte
25 g voita
1 yksikyntinen valkosipuli
0,5 - 1 rkl oreganoa

1. Sekoita kulhossa viivan yläpuoliset aineet (jauhot, vesi, psyllium ja hiiva)
2. Peitä leivinliinalla ja anna olla huoneenlämmössä 2 - 4 tuntia.
3. Lisää viivan alapuolella olevat aineet ja sekoita.
4. Sulata voi. Pilko valkosipuli pieneksi ja lisää voin sekaan. Sekoita joukkoon myös oregano.
5. Kumoa taikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja taputtele suorakulmion malliseksi levyksi. (Lisää paperin päälle ennen kumoamista vähän jauhoja, niin taikina ei jää kiinni paperiin.)
6. Levitä voisula levyn päälle ja rullaa patongiksi.
7. Peitä liinalla ja anna nousta 0,5 - 1 tuntia.
8. Kuumenna uuni 220 asteeseen.
9. Leikkaa patongin pintaan muutama viilto.
10. Laita uuniin ja heitä kupillinen vettä uunin pohjalle.
11. Paista noin 20-30 minuuttia.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Äidin 60 v. kakku


Äitini täytti helmikuussa 60 vuotta. Tein hänelle tällaisen kakun. Kyselin täällä blogissa ja myös facebook-sivullani, että mitä täytettä laittaisin suklaa-tumma olut - kakkuun. Kiitos niille, ketkä ideoitaan kertoivat, mutta tällä kertaa kakkuun päätyi kuitenkin vain vaniljatäyte. Otin ehkä vähän varman päälle.

Pohjaksi kakkuun tein tumma olut - suklaa -brownien (ohje täältä, vähän on muuteltu) ja täytteeksi vaniljafudgesta ja kermasta vatkattu makea täyte. Tuoppien sisällä on vaahtokarkki-riisimuro -massaa ja oluen kuohu on kermavaahtoa. Muutoin koristeet ovat kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta ja kuorrutteena on itsetehty vaahtokarkkimassa.

En ole vielä kuorruttamisen tai koristeiden mestari, mutta ehkäpä vielä opin.


Olut-brownies-vanilja -täytekakku (gluteeniton)

Pohja:
210 g tummaa suklaata  (käytin 130 g pandan tummaa ja 80 g  80% suklaata)
150 g voita
3 munaa
2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2,5 dl tummaa kukko-olutta

1. laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen ja voitele ja korppujauhota ja paperoi kakkuvuoka.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään - myös sokeri.
3. Sulata voi ja suklaa (käytin mikroa)
4. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää sekaan kuivat aineet.
5. Lisää sekaan sulatettu suklaa ja voi sekä olut. sekoita tasaiseksi.
6. Kaada vuokaan ja paista noin 25 - 30 min. Kokeile kypsyys tikulla.
7. Anna jäähtyä ja halkaise keskeltä.



Täyte:
3 dl kermaa
200 g vaniljafudgepaloja

1. Laita kerma ja fudget kattilaan.
2. Kuumenna ja sekoita koko ajan - lämmitä kunnes fudget ovat täysin sulaneet.
3. Laita täyte jääkaappiin tai pakastimeen ja viilennä kunnolla kylmäksi.
4. Vatkaa vaahdoksi.

Täytä kakku. Säästä osa täytteestä kakun pinnan kuorruttamiseen  koristemassan alle. Vatkasin itse myös hieman kermaa lisäksi vaahtokarkkimassan alle.

Anna kakun maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään ennen kuorruttamista.

Kakun lisäksi äiti sai tällaisen
kukka-asetelman