Sivut

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Rahkaiset porkkanateeleivät (gluteeniton)




Teki mieleni tuoretta, lämmintä, ihanaa ja jotakuinkin terveellistäkin leipää - nopeasti. Päädyin testaamaan tällaista kokoonpanoa kaapista löytyvistä aineksista. Ja teempä kyllä toistekin.

Rahkaiset porkkanateeleivät (gluteeniton)

250 g maitorahkaa
noin 1,5 dl kauramaitoa (normimaitokin käy, mulla vaan sattui olemaan tuota kaapissa)
2 dl tattarijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
160 g porkkanaraastetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa

1. Uuni kuumenemaan 225 asteeseen,
2. Kuivat aineet sekaisin.
3. Joukkoon loput aineet ja sekoitus.
4. Muotoile leipäsiksi uunipelleille (8 kpl)
5. Paista uunissa noin 15 min.


Olin malttamaton ja laitoin liian kuuman leivän päälle voin,
joten se ehti kuvatessa sulaa hiukka liikaa.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kääretorttu suklaisella ja rahkaisella täytteellä (gluteeniton)


Kääretorttu on jotain, mitä minä en vaan osaa. Silti yritän aina silloin tällöin. Suht nättiä rinkulaa sain tällä kertaa aikaan.


Kääretorttu suklaisella ja rahkaisella täytteellä (gluteeniton)

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte 1:
Maitosuklaalevitettä (esim. rainbow tai lidlin versio)

Täyte 2:
1 dl vispikermaa
noin 125 g maitorahkaa
muutama rkl sokeria
pari tl vaniljasokeria

1. Valmista ensin kääretorttu.
2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
3. Sekoita perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
5. Lisää kuivat aineet vähän kerrallaan (siivilöiden) munavaahdon sekaan.
6. Nostele taikina tasaiseksi.
7. Kaada leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja paista noin 8 min.
8. Pohjan ollessa uunissa levitä pöydälle leivin - tai voipaperi ja sen päälle sokeria.
9. Kumoa valmis pohja sokeroidun paperin päälle. Anna jäähtyä.
10. Valmista täyte 2. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää loput aineet. Maistele makeus sopivaiseksi sinun suuhusi.
11. Levitä ohut kerros suklaalevitettä jäähtyneen levyn päälle, ja suklaa kerroksen päälle rahkatäyte.
12. Rullaa kääretortuksi toisesta leveämmästä päästä aloittaen.
13. Käänne lopuksi niin, että sauma jää alle, ja nosta torttu jääkaappiin tekeytymään ennen tarjoilua.




perjantai 25. heinäkuuta 2014

Konjakkijuustoa vaaleassa lettileivässä




Konjakkijuustoinen vaalea lettileipä

3,5 dl maitoa
70 g voita
1,5 - 2 dl konjakkijuustoraastetta
2 pss kuivahiivaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Pinnalle
Voisulaa
Merisuolaa

1. Sulata voi.
2. Sekoita sulaneen voin joukkoon maito. Kuumenna tarvittaessa pikkuisen, jotta nesteen lämpötila on noin 42 astetta.
3. Lisää nesteen joukkoon suola.
4. Sekoita muutamaan desiin vehnäjauhoja kuivahiivat.
5. Sekoita taikinaan juustoraaste.
6. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista eikä ole tahmaista.
7. Nosta kohoamaan lä,pimään paikkaan liinalla peitettynä noin puoleksi tunniksi.
8. Kohoamisen jälkeen jaa taikina kolmeen osaan ja letitä.
9. Siirrä leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kohoamaan. Peitä liinalla. Anna kohota puolisen tuntia.
10. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
11. Voitele leivän pinta voisulalla ja ripottele pintaan suolaa.
12. Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla oin 40 min.






keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Sitruuna-lakritsipelti (gluteeniton)


Olen ollut töissä jäätelökioskilla. Työskentelin valiojäätelöllä eli nykyisellä pingviinillä ja olin koko ajan hieman katkerana siitä, että valiojäätelön valikoimiin ei kuulunut sitruunalakritsijäätelö. Ingmannilla sitä oli ja on edelleen, ja se on mun lempijäätelömakuni edelleen. Sitä makua lähdin etsimään, kun tämän leivonnaisen tein. Päällyksen rakenne ei ehkä ollut parhain mahdollinen. En saanut sitä nätisti leikattua edes. Jos jollakin on joku vinkki parempirakenteiseen lakukuorrutteeseen, niin otan mielelläni vastaan, kiitos :)

Maku oli kyllä hyvä. Varsinkin jääkaappikylmänä.
Edit. Vielä parempaa hieman kohmeisena pakastamisen jäljiltä.


Sitruuna-lakritsipelti (gluteeniton)

4 kananmunaa
4 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita
1,5 dl sitruunanmehua
yhden sitruunan raastettu kuori

Kuorrutus
1,5 dl kermaa
1 pss hopeatoffee -makeisia (n.165 g)

(nonparelleja koristeluun)


1. Uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon sitruunanmehu ja raastettu kuori.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
5. Lisää vaahdon joukkoon vähän kerrallaan niin jauhoja kuin voisulaakin. Nostele taikina varovasti tasaisesti sekaisin.
6. Kaada leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle ja paista uunissa noin 30 min.
7. Jäähdytä pohja.
8. Kuumenna kattilassa kerma ja hopeatoffeet. Keittele miedolla lämmöllä, kunnes hopeatoffeet ovat sulaneet ja seos alkaa hieman jämäköityä.
9. Kaada jäähtyneen pohjan päälle ja koristele halutessasi nonparelleilla.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Juustoinen soodaleipä (gluteeniton)



Konjakkijuusto sattui silmiin tuossa viime kauppareissulla, enkä päässyt kotio ilman sitä. Ja kotona sain vision, että leipää siitä täytyy tehdä. Toki maistoin sitä myös semmoisenaan ja aikas maukasta oli :)

Itse leipä oli niin hyvää, että minä ihan vahingossa puoli leipää mutustelin voin kera leivän vielä ollessa lämmintä. Hups.


Juustoinen soodaleipä (gluteeniton)

1,5 dl kauraleseitä
2 dl tattarijauhoja
2 - 2,5 dl gluteenitonta vaalea jauhoseosta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl psylliumia
250 g maitorahkaa
2 dl maitoa
1,5 - 2 dl konjakkijuustoa raastettuna

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sekoita maito, maitorahka ja psyllium keskenään.
3. Sekoita leseet, jauhot, suola ja sooda.
4. Kaada maitorahka-seos jauhojen joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
5. Sekoita joukkoon lopuksi juustoraaste.
6. Muotoile leiväksi pellille jauhoseoksen avulla, tee pintaan ristiviillot.
7. Paista uunissa noin 30 - 40 min.







perjantai 18. heinäkuuta 2014

Rukiiset chian-siemensämpylät

Viime aikoina on tullut leivoskeltua melko paljon leipiä ja sämpylöitä. Kaikkia ei ole tullut edes tänne blogiin laitettua, kun monesti leivon sämpylät tuntumalla enkä sen kummemmin mittaile. Viime aikoina olen vähän enempi alkanut mittaillakin - ihan vaan, että jos sattuu priimaa tulemaan, niin osaa tehä toistekin samanmoisia :)

No tällä kertaa tämmöisiä.




Rukiiset chian-siemensämpylät (n. 15 kpl)

5 dl vettä
1 dl kauralesettä
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
2 rkl chian-siemeniä
1 pss kuivahiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
n 4 dl dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä vesi reilusti lämpimäksi ja lisää veteen kaurahiutaleet ja leseet. Anna turvota hetki.
2. Sekoita joukkoon siirappi, ruisjauhot, chian-siemenet ja suola.
3. Lisää joukkoondesi vehnäjauhoja, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa jauhojen lisäystä lisää myös oliiviöljy.
5. Taikina saa jäädä melko löysäksi.
6. Siirrä taikina liinalla peitettynä puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan kohoamaan.
7. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, jaa taikina noin 15 osaan ja  nosta palat pellille.
8. Laita sämpylät leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
9. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
10. Halutessasi kostuta sämpylöiden pinta ja ripottele päälle chian-siemeniä.
11. Paista uunissa noin 10 - 15 min.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Brandy snaps tai whiskey snaps - olisko suomeksi viskirulla hyvä?


Ja taas on Britannian leivontaohjelmat saaneet mut leipomaan. Täytteen väänsin kaapista löytyvistä aineksista, mutta "kuoren" ohjeen otin täältä, vaikkakin pikkasen jouduin muokkailemaan, kun ei mulla ollutkaan sitruunaa eikä jauhettua inkivääriä. Mihin ihmeeseen mun inkiväärini on kadonnut? Viskinä käytin Jack Danielsia, kun sitä ihan varta vasten viime reissulta mulle ostettiin leivontaa varten.



Gluteenittomat viskirullat (12 - 15kpl)

50 g voita
50 g sokeria
25 g siirappia
50 g gluteenittomia jauhoja
0,25 - 0,5 tl kanelia
1 tl sitruunanmehua
2 tl viskiä

Täyte:
1 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
3 - 4 tl viskiä
2 tl vaniljasokeria
maun mukaan sokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen,
2. Sekoita jauhot ja kaneli keskenään.
3. Sulata voi, sokeri ja siirappi (alkup.ohjeessa käytettiin mikroa, itse käytin pannua ja hellan keittolevyä)
4. Sekoita jauhot voi-sokeri -seokseen.
5. Sekoita joukkoon loput aineet.
6. Nostele lusikalla leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kasoja, ja levittele kasoja hieman. Jätä riittävän isot välit, sillä koko kutakuinkin tuplaantuu uunissa. Itse laitoin vain 4 per uunipelti.
7. Paista uunissa noin 6 min. Ole tarkkana paiston kanssa. Palavat helposti.
8. Anna levähtää hetken aikaa paiston jälkeen, mutta vielä keksien ollessa pehmeitä pyörittele rulliksi noin 1 - 2 cm halkaisijaltaan olevan pyöreän esineen avulla (käytin kauhan vartta ja kuorimaveitsen vartta) ja asettele jäähtymään sauma alaspäin.
9. Valmista täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi ja sekoittamalla loput aineet joukkoon.
10. Pursota täyte jäähtyneiden rullien sisään.



Täytteestä tuli melko löysää, mutta jääkaapissa se mukavasti jähmettyy. Tosin täytteen "märkyyden" vuoksi osa rullista pehmeni hieman liikaa. Täytettä voisi siis kokeilla varioida käyttämällä vaikkapa vain viskillä maustettua kermavaahtoa? Alkoholittoman version voi tehdä jättämällä täytteestä viskin pois ja käyttämällä rullaosaan sitruunanmehua viskin tilalta.


Näin erikokoisia onnistuin eka yrittämälläni näistä rullista tekemään.
Ja jonkun verran meinasi hajoillakin.
Mut onneksi ei vaikuta ulkonäkö makuun.


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kauraisat sämpylät



Kauraisat sämpylät (n. 15 kpl)

5 dl vettä
1 dl kauralesettä
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 dl sokerijuurikaskuitua
1 pss kuivahiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
n 6 dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä vesi reilusti lämpimäksi ja lisää veteen sokerijuurikaskuitu, kaurahiutaleet ja leseet. Anna turvota hetki.
2. Sekoita joukkoon hunaja ja suola.
3. Lisää joukkoon muutama desi vehnäjauhoja, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa jauhojen lisäystä lisää myös oliiviöljy.
5. Taikina saa jäädä melko löysäksi.
6. Siirrä taikina liinalla peitettynä puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan kohoamaan.
7. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, jaa taikina noin 15 osaan ja pyörittele osaset sämpylöiksi.
8. Laita sämpylät leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
9. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
10. Halutessasi kostuta sämpylöiden pinta ja ripottele päälle kaurahiutaleita.
11. Paista uunissa noin 10 - 15 min.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Vaahtokarkkinen mansikkaleivos (gluteeniton) - vuoden 2014 mansikkaherkku?



Rakastan television leivontakilpailuohjelmia. Olen katsonut kaikki televisiosta näytetyt Britannia, Ruotsi, Tanska ja Suomi -versiot ohjelmasta " koko _______ leipoo". Sen lisäksi seuraan suurella innolla Britannian ja Suomen parhaiden leipomoiden metsästyksiä. Britannian molempien ohjelmien jossakin tuotantokaudessa leivottiin ranskalaista fraisier -kakkua. Ihastuin kakun ulkonäköön. Olen jo pitkään halunnut kokeilla simmoisen ulkonäön kakkua, ja nyt päätinkin hyödyntää pieniä sydänvuokiani ja tehdä siihen tyyliin leivoksia.  Samaan tyyliin on Tarukin taikakakut blogissaan koristellut mansikkarahkakakun.

Pohjaksi leivoksiin käytin ihan perinteistä kääretorttupohjaa, kuitenkin niin, että tein siitä tiikerisen sekoittamalla puolikkaaseen taikinaa kaakaojauhetta. Näin sain aikaan aika kivat kuviot leivosten pintaan.

Tämän voisi siis tehdä kakuksi aivan samaan tyyliin irtopohjavuokaan, mutta silloin täytyisi ehkä tehdä kaksi kääretorttupohjaa, jollei sitten kakun pohjaa kasaisi paloista? Ja täytteen tekisin tuplana.

Tämä leivos osallistuu vuoden 2014 mansikkaherkku -kilpailuun. Käyhän äänestämässä suosikkiasi täällä.


Vaahtokarkkinen mansikkaleivos (gluteeniton) (4kpl sydänvuokiin)

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 - 2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
90 g (väiski) vaahtokarkkeja
tilkka vettä
100 g tuorejuustoa
1,25 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
maun mukaan sokeria
Mansikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe keskenään.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Siivilöi jauhot munavaahtoon ja sekoittele varovasti, ettei ilmava rakenne mene rikki.
5. Ota noin puolet taikinasta toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe.
6. Kaada tai laita esim. desin mitalla vuorotellen taikinoista leivinpaperilla peitetyn uunipellin keskelle vähän kerrallaan (tästä olisi pitänyt ottaa kuva, kun en osaa selittää :D ). Siis ikäänkuin ympyrä taikinaa, jonka keskelle aina laitetaan sitä toista taikinaa. Jos ei onnistu ihan niin ei haittaa. Tässä ei loppujen lopuksi haeta tasaista kuviota. Kun molemmat taikinat ovat kokonaan pellillä, kallistele peltiä varovasti, jotta taikina "täyttää" koko pellin.
7. Paista uunissa 8-10 min.
8. Jäähdytä pohja ja leikkaa siitä kahdeksan sydäntä vuoan avulla.
9. Leikkaa mansikoita viipaleiksi.
10. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
11. Sulata vaahtokarkit pienessä vesitilkassa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
12. Kaada sulanut vaahtokarkkimassa kermavaahdon sekaan ja mausta makusi mukaan sokereilla.
13. Laita vuokien pohjalle palat kääretorttua. Laita reunoille mansikkaviipaleita ja lusikoi täytettä keskelle. Laita päällimmäiseksi vielä kääretorttusydän.
14. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli.
15. Voit koristella leivosten pinnan halutessasi esim. mansikoilla ja kermavaahdolla, Minä tykkäsin, että leivos näytti kivalta näinkin yksinkertaisesti.



Minun vaahtokarkkimassani oli hieman vihertävää, koska käytin monivärisiä väiski vaahtokarkkeja. Käyttämällä valkoisia tai vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, saat massastakin erivärisen.


Tässä kuvassa näkyy kivasti tuo taikinan kaksivärisyys,
vaikkakin muuten on melko raffi-kuva.

Mansikoita voi reunakoristeiden lisäksi pilkkoa täytteen sekaan.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kaura-porkkanasämpylät



Kohoamaan menossa
Kaura-porkkanasämpylät (12 -16 kpl)

5 dl vettä
1,5 dl porkkanaraastetta
3 dl grahamjauhoja
1 dl kauralesettä
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
2 rkl pellavansiemenruohetta
noin 6 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
0,5 dl oliiviöljyä

Kohonnut taikina
1. Lämmitä vesi reilusti lämpimäksi ja lisää veteen kaurahiutaleet ja leseet. Anna turvota hetki.
2. sekoita joukkoon siirappi suola, pellavansiemenrouhe, porkkanaraaste ja grahamjauhot. Alusta taikinaa käsin tai koneella.
3. Lisää joukkoon muutama desi vehnäjauhoja, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa jauhojen lisäystä lisää myös oliiviöljy.
5. Taikina saa jäädä melko löysäksi.
6. Siirrä taikina liinalla peitettynä puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan kohoamaan.
7. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, jaa taikina 12-16 osaan ja pyörittele osaset sämpylöiksi.
8. Laita sämpylät leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
9. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
10. Jos haluat sämpylöiden pintaan siemeniä, voitele kohonneet sämpylät vedellä ja ripottele päälle siemeniä tai juustoraastetta. (laitoin chia-siemeniä)
11. Paista uunissa noin 15 min.


Näin käy, kun jättää sämpylät kohoamaan liian pitkäksi aikaa.
Mulla sämpylät sai nousta pellillä 1,5 tuntia, koska lähdin lenkille.
Sämpylät levisivät toisiinsa kiinni, eivätkä ottaneet korkeutta.
Maku oli kuitenkin kuulemma hyvä.
Ja onhan peltileipäkin ihan kiva :)





maanantai 7. heinäkuuta 2014

Gluteenittomat kaura-porkkanasämpylät


Tällaisia kokeilin tällä kertaa. Peurasta tehdyn palapaistin ja juuresmuusin kanssa nämä sämpylät juuri uunista otettuna voin kera maistuivat ihanilta.

Gluteenittomat kaura-porkkanasämpylät (12 kpl)

4 dl vettä
3 dl gluteenittomia kaurajauhoja (jauhoin kaurahiutaleista)
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl gluteenitonta kauralesettä
Kohoamaan menossa.
noin 4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 rkl psylliumia
2 rkl chia-siemeniä
1, 5 dl porkkanaraastetta
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
0,5 dl öljyä

pinnalle halutessa chia-siemeniä ja juustoraastetta

1. Lämmitä vesi reilusti lämpimäksi ja sekoita siihen psyllium ja chia-siemenet. Anna turvota viitisen minuuttia.
Kohonnut taikina.
2. Sekoita joukkoon suola, siirappi, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet ja -leseet.
3. Sekoita kaurajauhoihin kuivahiiva ja sekoita joukkoon.
4. Vaivaa taikinaa (itse käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja). Lisää gluteenittomista jauhoista noin puolet ja öljy.
5. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina alkaa irtoilla reunoista.
6. Peitä liinalla ja anna kohota puolisen tuntia.
7. Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi.
8. Nosta leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle kohoamaan noin puoleksi tunniksi ja lämmitä uuni 225 asteeseen.
9. Jos haluat laita sämpylöiden päälle juustoraastetta tai voitele vedellä ja laita siemeniä.
10. Paista uunissa noin 15 minuuttia.


Laitoin puoleen sämpylöistä juustoraastetta
ja
 toisen puolikkaan koristelin chia-siemenillä


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kaurapitsit gluteenittomina




Kaurapitsit ovat yksi avomieheni all-time-favourite. Ohjeen löysin joskus muutamia vuosia sitten netistä (mutta en muista mistä), ja tein siihen pieniä omia hienosäätöjä. Ja nyt kokeilin ensimmäisen kerran näitä gluteenittomina.


Jälkiruoaksi tein eilen jäätelöannoksen, johon laitoin vaniljajäätelöä, tuoreita mansikoita, sydämen muotoisen palan tiikerikääretorttupohjan palasen ja näitä kaurapitsejä, jotka olin käärinyt rullaksi. Annoksesta tuli kaunis ja hyvänmakuinen. En vain ehtinyt/tajunnut ottaa kuvaa ennenkuin annokset olivat päätyneet jo masuihin.


Kaurapitsit (noin 45 kpl)

0,5 dl gluteenitonta kauralesettä
1,25 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0,25 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl vaniljasokeria
vajaa 0,5 tl leivinjauhetta
50 g voita
0,25 dl siirappia
0,25 dl kermaa

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sulata voi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Lisää loput aineet ja sekoita.
5. Laita pieniä kekoja isoilla väleillä uunipellille, koska nämä leviävät paljon. Itse laitoin 8 kpl/pelti.
6. Paista uunissa 5-8 min. Paiston kanssa kannattaa olla tosi tarkkana, koska nämä palavat hyvin herkästi. Kuten kuvasta näkyy, niin minulla muutamien keksien reunat saivat vähän liikaa väriä.
7. Jos haluat, niin keksejä voi lämpiminä muoitoilla haluamikseen muodoiksi - rulliksi käärimällä esim. pyöreän puukauhan ympärille, aaltoimaisiksi laittamalla ne jäähtymään kahden korotuksen päälle (tähänkin käy esim. ne puukauhat) tai kupeiksi jäähdyttämällä keksit lasien pohjien päällä.




torstai 3. heinäkuuta 2014

Bataattisia sämpylöitä

Bataattisämpyläkukka ennen uunia
Ja uunista tulon jälkeen


Mulla on nyt melkonen leipomisinto päällänsä. Kaapissa lojunut bataatti päätyi bataattiranskalaisiksi, sämpylöiksi ja loput menee illemmalla kokeiluun gluteenittomiin bataattiteeleipiin. Jaan ohjeen niistäkin, jos onnistuvat :)

Bataattisämpylät - kahdennäköisinä

Kohonnut taikina
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl grahamjauhoja
noin 10 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl siirappia
2 tl kanelia
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
3 dl hienoa bataattiraastetta

koristeluun halutessa
juustoraastetta, kurpitsansiemeniä, kaurahiutaleita

1. Kuumenna vesi reilusti lämpimäksi.
2. Lisää veden joukkoon bataattiraaste, siirappi, kaneli, suola, kaurahiutaleet ja grahamjauhot. Sekoita.
3. Alusta taikinaan osa vehnäjauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. LIsää jauhoja vähitellen, kunnes taikina alkaa tuntua sopivalta. Lisää loppuvaiheessa oliiviöljy. Itse tykkään, että sämpylätaikina on mahdollisimman löysä.
5. Laita taikina kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan liinan alle.
6. Kumoa taikina vehnäjauhotetulle työtasolle ja jaa taikina noin 18 palaan.
7. Muotoile haluamasi laisiksi sämpylöiksi ja nosta leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Minä tein toisesta taikina puolikkaasta sämpyläkukan ja toiset tein niin, että muotoilin taikina pötkyläksi, leikkasin paloiksi ja nostin pellille leikkauspinta ylöspäin.
8. Peitä sämpylät liinalla ja anna kohota 15-30 min. Kuumenna tällä välin uuni 225 asteeseen.
9. Jos haluat korisella sämpylöitä voitele ne vedellä.
10. Laita uuniin ja heitä vähän vettä uuniin sämpylöiden mukana. Näin saat rapeamman kuoren.
11. Paista noin 15 minuuttia.


Sämpylät ennen kohoamista


Kohonneet sämpylät


Uunista tulleet sämpylät





keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Gluteeniton focaccia


Focaccia on  uusi valloitus. Olen kuola valuen katsellut leivontaohjelmia televisiosta sekä kuvia muiden blogeista heidän tekemistään focaccia-leivistä.

Tällaisen version edellä mainittujen innoittamana minä kokeilin.



Gluteeniton focaccia
Focacciani ennen uunia

2,5 dl vettä
2 tl psylliumia
1 kananmuna
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
0,25 dl (gluteenittomia) kauraleseitä
0,5 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl tattarihiutaleita
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
0,5 dl oliiviöljyä
puolikas yhden kynnen valkosipuli
1 pss kuivahiivaa

Pinnalle
1 dl oliiviöljyä (0,5 dl ennen uunia ja 0,5 dl uunista oton jälkeen)
puolikas yhden kynnen valkosipuli
suolaa
kuivattua timjamia
saalaattijuustokuutioita

1. Kuumenna vesi reilusti kuumaksi ja lisää sinne psyllium. Anna turvota 10 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon kananmuna, hunaja, suola, kauraleseet, -hiutaleet ja tattarihiutaleet ja m´pieneksi pilkottu valkosipuli.
3. Sekoita joukkoon seuraavaksi puolet jauhoista , joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. Lisää oliiviöljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa joko käsin tai koneella.
5. Kumoa taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja taputtele tasaiseksi.
6. Laita taikina kohoamaan noin puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan liinalla peitettynä.
7. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
8. Painele sormilla paljon syviä kuoppia leivän pintaan.
9. Voitele leipä oliiviöljyllä ja ripottele päälle valkosipuli, suolaa, timjamia ja murennettuja salaattijuustokuutioita.
10. Paista uunissa 15-20 minuuttia.
11. Voitele pinta välittömästi uunista oton jälkeen oliiviöljyllä.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Cookie dough brownie -leivokset gluteenittomina



Jokunen aika sitten ystäväni päivitti kuvan tällaisesta leivoksesta facebookkiin. Kyselin ohjetta, ja leipomus oli tehty tällä kinuskikissan ohjeella. Ajatus leivoksen kokeilemisesta on pyörinyt mielessäni jo pidempään, mutta nyt vihdoin sain aikaiseksi kokeilla.

Ihanat sydänvuoat 
Samalla sain kokeiltua ihania pikkusydänvuokia, jotka isäni minulle osti. Lidlistä oli tainnut löytää. Ihastuin. Nämä olivat ihania ja käteviä.

Pohjan näihin tein kinuskikissan ohjeella, mutta gluteenittomana ja cookies-takinaan käytin omaa reseptiäni suklaisista kekseistä hieman muokattuna. Tästä tuli kuitenkin hintsusti liian makeaa, kun mulle kävi kaakaovahinko. Purkki tipahti kädestäni ja nesquik-kaakaota tuli taikinaan aika lailla enempi, kuin mitä ohjeeni sanoo.

Kuvia näistä leivoksista katsellessani vois todeta, että nää mun on aivan liian littania, mutta toisaalta tuolla sydän-muotilla näistä leivoksista olis tuplakorkeina tullu ihan liian isoja. Eli nyt tämmöset littanat leivokset.

Käytin pyöreää 24 cm halkaisiljaltaan olevaa irtopohjavuokaa. Jos haluat leivoksista paksumpia käytä pienempää vuokaa ja lisää paistoaikaa.

Cookie dough brownie -leivos (gluteeniton)

Brownie:
125 g voita
100 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
hintsunen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

Cookie dough:
100 g voita
1 dl ruokosokeria
0,5 tl vaniljasokeria
2 rkl nesquik-kaakaojauhetta
1,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
100 g suklaata rouhittuna (käytin noin puolet valkoista ja puolet tummaa suklaata)

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Ja aseta leivinpaperi käyttämäsi vuoan pohjalle.
2. Browniet: Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja sulata suklaa joukkoon.
3. Sekoita voin ja suklaan sekaan loput aineet.
4. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 15-25 min (paistoin 17 min).
5. Ota uunista ja anna jäähtyä.
6. Vatkaa cookie dough'n voi ja ruokosokeri vaahdoksi ja sekoita vatkaimien avulla loput aineet joukkoon.
7. Levitä jäähtyneen brownie-pohjan päälle ja laita jääkaappiin.
8. Leikkaa paloiksi haluamallasi tavalla.